Kalle Veirto on puhunut vuosikaudet kirjailijatyönsä ohella poikien lukemisharrastuksen puolesta. Osa hänen kirjoistaan onkin suunnattu juuri pojille. Veirton uusin Ohut hauska kirja on nimensä mukaisesti ohut ja hauska – ja sisältöä ja tapahtumia riittää. Vaikka kirja on suunnattu pojille, kyllä tytötkin siitä tykkäävät.

4139

Kalle Veirto kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa nuortenkirjasta Kyläkaukalon lupaus (Karisto, 2018), joka on jääkiekkoilun maailmaan sijoittuvan Tähtiketju-sarjan ensimmäinen osa. Veirton haastattelijana on Päivi Haanpää. Painakaa nimi …

Painos, 1. Sidonta, Sidottu kansipaperein (kovakantinen). Sivumäärä  12. lokakuu 2018 Kalle Veirto kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa nuortenkirjasta Kyläkaukalon lupaus (Karisto, 2018), joka on  20.

  1. Wasabröd 1919
  2. Nina wormbs sverker sörlin
  3. Yngve ekström soffa

Lahden Launeella syntynyt ja siellä nykyäänkin asuva Veirto on asunut myös, Lahden keskustassa Tekstinäyte. Jos mua pyydettäisiin määrittelemään itseni yhdellä ominaisuudella, mä osaisin sanoa silmää räpäyttämättä, Lähteitä ja viittauksia. Kalle Veirto on ammatiltaan toimittaja mutta nykyisin vapaa kirjailija. Hän asuu Lahdessa. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Harrastukset: pyöräily, penkkipunnerrus ja television katselu. Lukee kuutta kirjaa yhtä aikaa, mutta ei välttämättä loppuun ainuttakaan.

Henkka on muuttanut Kouvolaan ja jättänyt etsivätoimiston tylymmän osapuolen pärjäämään omillaan. Mikäs siinä, Kyllähän Kivimutka pärjääkin. Lähinnä nuoren miehen aika kuluu futista pelatessa ja Akkarin taskukirjoja lukiessa, mutta kun naapurin pihasta häviää tärkeä työmikro, jonka sisällä on kaikki firman asiat ja Kivimutka joutuu yhtäkkiä kaverinsa Kaken kanssa

Painovuosi, 2009. Painos, 1. Sidonta, Sidottu kansipaperein (kovakantinen). Sivumäärä  12.

Kalle veirto

Jiikoo Kivimutkan junnu-ura on huipentumassa syksyiseen ratkaisukamppailuun SM-mitalista ja paikasta kykyleirillä. Peräti maajoukkuevalmentaja on tulossa katsastamaan 13-vuotiasta Reippaan rappaajaa. Ja juuri samoihin aikoihin sammuvat katuvarresta valot kesken koiran kusetuksen ja alkaa vimmainen taistelu siskokullasta, hengestä ja terveydestä. Onneksi hätiin karauttavat aina avuliaat

Painakaa nimi mieleen, tulette vielä […] Kirjailija Kalle Veirto ja vaimo Tuija Veirto Henkan ja Kivimutkan maisemissa. Lahtelainen etsiväpari Henkka ja Kivimutka ilmestyi kirjallisuuden kentälle vuonna 2008. Se ei perustunut syvälliseen suunnitelmaan, mutta kun tilaisuus tuli, tartuin siihen. Kirjailija Kalle Veirto paljastaa kolumnissaan ( ESS 12.3.) ostaneensa Launeen lähikirjastosta kolme kirjaa kolmella eurolla. Hyvä niin, sillä useimmat kirjat ansaitsevat tulla säilytetyiksi.

Pyrkimykset: pyrkii … Hos Adlibris hittar du miljontals böcker och produkter inom kalle veirto Vi har ett brett sortiment av böcker, garn, leksaker, pyssel, sällskapsspel, dekoration och mycket mer för en inspirerande vardag. Alltid bra priser, fri frakt från 229 kr och snabb leverans.
Pragmatisk språkstörning test

Hän on siihen oikea henkilö, sillä kirjoja urheilumaailmasta on ehtinyt kertymään jo toistakymmentä. Jiikoo Kivimutkan junnu-ura on huipentumassa syksyiseen ratkaisukamppailuun SM-mitalista ja paikasta kykyleirillä. Peräti maajoukkuevalmentaja on tulossa katsastamaan 13-vuotiasta Reippaan rappaajaa. Ja juuri samoihin aikoihin sammuvat katuvarresta valot kesken koiran kusetuksen ja alkaa vimmainen taistelu siskokullasta, hengestä ja terveydestä. Onneksi hätiin karauttavat aina avuliaat

Henkan kotiin on tilattu ekologinen raitis polkupyöräilevä joulupukki.
Bocker snabb leverans

betongarbetare stockholm
studsvik nuclear ab adress
294 hamberger medicinaregatan 16
emily pankhurst childhood
kolla uc på sig själv gratis
swinton van insurance telephone number
jobb som inte kräver social kompetens

Kalle Veirto kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa nuortenkirjasta Kyläkaukalon lupaus (Karisto, 2018), joka on jääkiekkoilun maailmaan sijoittuvan Tähtiketju-sarjan ensimmäinen osa. Veirton haastattelijana on Päivi Haanpää. Painakaa nimi …

Karisto 2014. 19-vuotias Einari "Jäämies" Tallimäki  22. tammikuu 2015 SÄBÄTALVI - Kalle Veirto.


Schablonvarde
umeå kommun personal

17. marraskuu 2017 Statspriset gick till författarna och illustratörerna Aino Havukainen och Sami Toivonen samt författaren Kalle Veirto. Minister Terho delade ut 

Ja juuri samoihin aikoihin sammuvat katuvarresta valot kesken koiran kusetuksen ja alkaa vimmainen taistelu siskokullasta, hengestä ja terveydestä. Onneksi hätiin karauttavat aina avuliaat Kalle Veirto: Tannermäki All Stars. Kalle Veirton uusin nuortenromaani Tannermäki All Stars (2006) on vahvasti lahtelainen.

Kalle Veirto on puhunut vuosikaudet kirjailijatyönsä ohella poikien lukemisharrastuksen puolesta. Osa hänen kirjoistaan onkin suunnattu juuri pojille. Veirton uusin Ohut hauska kirja on nimensä mukaisesti ohut ja hauska – ja sisältöä ja tapahtumia riittää. Vaikka kirja on suunnattu pojille, kyllä tytötkin siitä tykkäävät.

Kalle Veirto, author of Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka, on LibraryThing. This site uses cookies to deliver our services, improve performance, for analytics, and (if not signed in) for advertising. Kalle Veirto belönas för ett författarskap som har ett lekfullt språk. Barndagspriset beviljas av kulturministeriet som erkänsla för ett betydande arbete för främjande av konstfostran och konst som hobby. Kalle Veirto 9-12 vuotta sidottu, 2018, suomi, ISBN 9789512363865 Orimattilalaisia onnestaa yli odotusten: sählyn Suomen mestarit saavat kutsun Ruotsin MM-kisoihin, missä kohtaavat maailman parhaat salibandymiehet. Veirton tuotanto - 23 lasten ja nuorten kirjaa --> Dekkareita ja urheilu - Sählymestarit-sarja - Tervepainatuskirjat - Sähkökirja - Pokkarit Lähteet Kalle Veirto Kivimutka ja kadonnut luokka Ammatti: toimittaja Asuinpaikka: Lahti Perhe: vaimo ja kaksi lasta Harrastus: pyöräily, Kalle Veirto on puhunut vuosikaudet kirjailijatyönsä ohella poikien lukemisharrastuksen puolesta.

Veirton haastattelijana on Päivi Haanpää. Painakaa nimi mieleen, tulette vielä […] Kalle Veirto: Kirjat eivät ole veljiä keskenään. Julkaistu: 30.9.2016 16.1.2018. Yksikään kirja ei ole koskaan syntynyt yhtä helposti kuin The Next One. Se syntyi pyytämättä ja yllättäen viime kesänä, kirjailija Kalle Veirto sanoo – Uusin kirjani The Next One sijoittuu tietenkin urheilumaailmaan. Kalle Veirto: Ohut hauska kirja.Karisto, 2017. Blogosfäärissä on levinnyt keskustelua siitä, saisiko kirjablogeissa kirjoittaa negatiivisesti kotimaisista kirjoista vai olisiko syytä keskittyä kirjoittamaan niistä kirjoista, joista bloggaaja on pitänyt. Kalle Veirto kertoo Turun Kirjamessuilta suoralähetetyssä haastattelussa nuortenkirjasta Kyläkaukalon lupaus (Karisto, 2018), joka on jääkiekkoilun maailmaan sijoittuvan Tähtiketju-sarjan ensimmäinen osa.